MIKKO ALATALON TARINA
(koonnut hum.kand. Eemu Laurila)

ALATALO ON MAASEUDUN, MUUTTOLIIKKEEN JA PIENEN IHMISEN KUVAAJA

Alatalon yksi päätyö on monien mielestä levytrilogia Siirtomaasuomen laulut 78-82 (11 virran maa, Iso joki tulvii ja III tasavallan vieraana). Maalaispoikien ja -tyttöjen tarinaa Alatalo on jatkanut lähiölauluissa ja 2000-luvulla kolmella kantrilevyllä. Jos Maalaispoika oli Siirtomaasuomen laulujen prologi, olivat lähiölaulut, Kaikilla Mausteilla-albumi, Iso Jako ja kantrilevyt epilogeja samaan maaseututeemaan.

Suomi Areenan emeritus-tuottaja Esa Nieminen kirjoitti äskettäin: ’ALATALON KERTOMA TARINA ALKAA OLLA KAIKKIEN SUOMALAISTEN YHTEISOMAISUUTTA – IKÄÄN KUIN JATKOA LINNAN POHJANTÄHDEN ALTA 60-70-LUKUJEN MURROSTEN KAUTTA TÄMÄN AJAN TEOLLISPALVELUYHTEISKUNTAAN. SEN RETKEN MONET MEISTÄ OVAT TEHNEET MIKON LAULUJEN MUKANA. JA TEKEVÄT AINA UUDELLEEN.’  

ALATALON PITKÄ MUTKAINEN TIE TAITEILIJANA 

Joskus Alatalo on ollut pohjakosketuksessa uransa ja elämänsä kanssa.  Kun hän lauloi itseään ulos surusta tekemällä levyn Puutarha 1993, ei hän itse pystynyt surussaan nauttimaan levyn saamasta hyvästä vastaanotosta. Levy-yhtiö halusi, että albumilla pitää olla muutakin kuin surusta kertovia lauluja. Monet noista väkisin otetuista kupleteista olivat väärässä paikassa. Mutta kappaleet Puutarha ja Kuudes Ikkuna saavuttivat suorastaan kulttimaineen parapsykologiaa harrastavien ihmisten keskuudessa. Alatalolle tuli  paljon postia kuolemaa ja menetyksiä kokeneilta ihmisiltä. Kaiken huipuksi mm. Helsingin Sanomien Harri Uusitorppa luonnehti Puutarhaa henkistäväksi kokemukseksi. ’Juuri  näissä elämänkerrallisissa tilityksissä laulaa se vakavin ja syvimmältä kouraiseva Alatalo, jonka ounastelut – onko kaikki näkyvä harhaa, ehkä elämä on vain unta – osuvat ihmisenä olemisen perusteisiin.’ Alatalo itse ei näistä osannut iloita – sen verran poissaoleva hän oli kaikesta surunsa keskellä.    

90-luku oli Mikko Alatalolle kriisin aikaa muutenkin kaiken kaikkiaan. Mikko satsasi paljon levyynsä Iso jako, jossa hän käsitteli kansan jakaantumista tiedon, vallan ja rahan suhteen. Raimo Grönbergin kanssa hän esitti  kokonaisuuden nimellä Iso Jako. Levy-yhtiössä levyn nimi muuttui nimeksi Herraksi synnytään. Sieltä sanottiin, että julkaisevat kantaaottavan levyn, mutta ei yhteiskunnallisia biisejä soiteta missään. Oikeassa olivat..

SUOMI-SOLISTIT

Levy-yhtiöt hylkivät Alatalon materiaalia 90-luvun lopulla. Hän löi itsepintaisesti päätään seinään, kun halusi tehdä ilman levy-yhtiöiden ohjausta albumeitaan. Mikko pääsi levyttämään amerikkalaisen tuottajan Warren Schatzin mukaan Viroon 52 radio-orkesterin jousta syvästi rakastamaansa käännösbiisiinsä Milloin viimeksi mä kerroin sulle? (Have I told you lately?) Laulu oli Mikolle terapeuttinen kaiken surun keskellä.  Vastaukset levymoguleilta olivat, ettei tällaista tänä aikana kukaan kuuntele. Mene pistämään trikoot jalkaan ja vedä kupletteja. Tai laita teknokomppi biiseihin. Kun Alatalo jatkoi maaseututeemaansa tekemällä laulun naisettomista taloista ja teki vahvan testosteroidille haisevan dueton Miesten talo Pate Mustajärven kanssa, vastaus levysnobeilta oli: ei tällaista kannata julkaista. 

Niinpä Alatalo alkoi itse julkaista omia levyjään samaan tyyliin kuin Heinolan pojat Apulanta  tekivät. Alatalo perusti Joel Hallikaisen kanssa levymerkin Suomi-Solistit. Musiikkijakelu Hot One otti levyt jakeluun. Alatalo sai itse määrätä, millaista musiikkia tekee, vaikkei se ei myisikään.  

Kun Alatalo päätti toteuttaa jo 70-luvulla syntyneen haaveensa julkaista kantrimusiikkia, ei se levy-yhtiöitä kiinnostanut. Kantri on marginaalimusaa ja radioiden musiikkipäälliköt inhoavat sitä, sanoivat tuottajat.  Niinpä Alatalo julkaisi  itse kolme kantrilevyä 2000-luvulla. Hän jatkoi maaseututeemojansa lauluissa, joista osa oli käännösbiisejä. Hän kattoi koko kantrin tyylilajien kirjon eräänlaisena ’tutkielmana.’ Koko americana tuli katettua kolmella kantrilevyllä bluegrassistä kantrirokkiin, texmexistä western swingiin, cajunista kantriballadeihin. Levyt saivat – varsinkin Kantri 1 – hyviä arvosteluja. Totuus oli kuitenkin, että Suomen kansa rakastaa kantria, mutta ei tiedä sitä. Levyt myivät jonkun verran, mutta edes kustannukset eivät peittyneet.

ARVONNOUSUT TULEVAT VIIVEELLÄ 

Nykyään Alatalon laajaa tuotantoa arvostetaan. Esim. Rumba-lehden ex-päätoimittaja Jari Mäkäräinen sanoo, että Mikko Alatalo on yksi maan eniten väärin ymmärretyistä taiteilijoista. Yhdessä Harri Rinteen kanssa on Alatalo parhaimmillaan yltänyt lyriikassa tasolle, jolle maassa on harvoin ylletty ja omassa leipälajissansa, sosiaalisessa kommentaarissa laululyriikan keinoin, taso on sellainen, ettei sinne ole oikeastaan yltänyt Alatalon lisäksi kukaan muu. Siirtomaasuomen laulut (ja nyt viittaan myös teksteihin albumitrilogian ulkopuolelta) ovat suurta laulurunoutta, ilmaisuvoimaista, tarkkaa, detaljirikasta ja emotionaalisesti tehoavaa. Ne sopivat myös musiikkiinsa, joka onnistuu yhdistämään rockista ponnistavan singer/songwriter -materiaalin suomalaiseen kansanlaulu- ja virsimaastoon. Välillä ne ovat iskelmää vain nimeksi, eivätkä ne ole kuten Suomi-iskelmä yleensä kotoisin Topi Kärjen jazzia ja venäläistä romanssia yhdistävästä perinteestä tai Italiasta.                                            

Soundi-lehden Mikael Mattila kirjoittaa:  Suomalainen pophistoriankirjoitus elää uudistamisen aikaa. Ryppyotsaisen rock-purismi on joutunut antamaan tilaa myös avarakatseisemmille historiantulkinnoille. Tämän muutoksen on huomannut myös Mikko Alatalo. Itsensä usein väärinymmärretyksi kokenut lauluntekijä on havainnut, että hänenkin elämäntyötään on alettu tarkastella uusin silmin. Tuomas Marjamäen kirjoittama elämäkerta Hän hymyilee kuin Mikko. Yli 500-sivuisen järkäleen pituus tuntuu kerrankin perustellulta: Alatalo on tehnyt valtavasti asioita. Mielestäni Siirtomaasuomen laulut rinnastuvat yhteiskunnan muutoksen kuvauksen lähes sellaisenaan jonkun Bruce Springsteenin Heartland-tarinoihin. Hän on piirtänyt kuvaa amerikkalaisesta yhteiskunnasta puolen vuosi sadan ajalta samalla lailla kuin Alatalo ja Harri Rinne.

Joskus arvonnousu jollekin levyllekin saattaa tulla paljonkin myöhässä. Näin kävi Kaikilla mausteilla levylle – se sai kunnianpalautuksen vasta 2020 eli yli 30 vuotta levyn julkaisun jälkeen. Pohjoisen kulttuurilehti Kaltio teki jutun Alatalon ja Rinteen 80-luvun levystä.  Kulttuurihistorijoitsija Veli-Matti Huhta kirjoitti: En hämmästy, jos Kaikilla mausteilla osoittautuu 80-luvun Suomi-Iskelmässä paradigmaattiseksi albumiksi. Huhta myös kirjoitti: Samalla tavalla kuin Siirtomaa-Suomen laulujen sosioekonominen Suomi oli jakautunut kahteen osaan, riistävään ytimeen ja riistettävään periferiaan, on Kaikilla mausteilla-albumin Suomi jakautunut reaaliseen ytimeen, valtakuntaan, ja unten ja myyttien periferiaan. Isäntien varjossa elää renkien hämärä: tarkastelu on muuttunut myyttikritiikiksi.  Levyn paras kappale on Viimeinen tango Paraisilla. Suomi on rakennemuutoksen kourissa. Tehdas ja sen myötä tanssipaikka suljetaan. Edessä on muutto muualle, eivätkä mies ja nainen enää kohtaa…

Monille kantasuomalaisille ja ruotsinsuomalaisille pääasia onkin se, että Alatalo on ennen kaikkea kuvannut lauluissaan maaseutua, sen ihmisiä, muuttoliikettä sekä lähiöissä asuvia maaltatulleita!

AVAINLAULUJA (kaikki kuultavissa Spotifyssä):

• Maalaispoika oon – tällä laululla oli sosiaalinen tilaus (Peter von Bagh)
• 11 virran maa – rakkaus Pohjois-Pohjanmaahan. Ihmisten virta.
• Kiiminkijoki – laulu muuttoliikkeestä ja kotiseudun elämän virrasta
• Ajolähtö – Mikko Niskasen siirtolaiselokuvan nimikappale
• Isänmaan toivot – elokuvan pojille ei isänmaa tarjoa mitään
• Kulta etkö tulis hakemaan mua kotiin? – naisen ikävä kaupungissa
• Suomalainen reissupoika – tositarina siirtotyöläisestä
• Kun iso joki tulvii – ihmisten käytös katastrofitilanteessa
• III tasavallan vieraana – ruumis on kaupungissa, sielu kotiseudulla
• Leuhkat eväät – maat ja veet on viety, itsetuntoa ei
• Katso mua Sirkka – viljelijä laulaa kaupunkiin muuttaneelle naiselleen
• Teuvo – tarina maaseudun miesten ryyppäämisestä ja miestaposta
• Mädäntynyt sydän – kotikylä, joka ei enää ole sama
• Kirkonkylän rabbi – keinottelijayrittäjät tulivat myös maaseudulle
• Saarna –  satiirinen äänikuva seuroista ja saarnamiehistä
• Ihmisen ikävä toisen luo – heikoilla olevan tarina lähiö- tai kyläbaarista
• Suomenmaa – maaseudun kauneus ja historian ’punavalkea kompromissi’
• Pohjoisen laulu – maaseudun tanssilavakulttuurin hiipuminen
• Taistelija – laulu arkipäivän sankareista
• Kuinkahan mun kotiväki voi? – Huoli vanhemmista kotikylillä
• Kiiminkijoen rannalla – nuorten maalaispoikien elämää
• Hehtaareittain sydänsuruja – viljelijän elämän tuska
• Virtasen bensis – enää ei huoltoasemilta saa palvelua
• Maalaispojan ikävä – tarina vaimottomasta nuoresta isännästä
• Tämä maa – maa jaetaan, osa ajetaan evakkoon
• Suomi-neito – kotitilalta ei lähdetä kuin kämpästä, siellä on isien hiki ja kyyneleet
• Maalaistytöt valtaa kaupungin – laulu arkipäivän enkeleistä
• Syntynyt lähiössä – laulu maalta muuttaneiden lapsista
• On kotipiha hiljainen – tyhjät mummojen mökit ja suvun vanhimmat kaupungeissa
• Tyhjien talojen maa – ennen laulettiin lähtijöistä, nyt ei ole enää lähtijöitäkään

LAULUISTA SANOTTUA 

Omissa ja myös Harri Rinteen kanssa tekemissään lauluissa Alatalo kertoi muuttoliikkeestä, maaseudun tyhjenemisestä ja niistä ihmiskohtaloista, mitä tämä suuri rakennemuutos aiheutti.. Mikko Niskanen teki Ajolähtö-elokuvan nuorista miehistä, jotka joutuvat lähtemään Ruotsiin hakemaan töitä. Alatalo-Rinne teki nimikappaleen Ajolähtö ja myös laulun Isänmaan toivot, jossa kuvataan tuota aikaa, jolloin isänmaa ei noita nuoria miehiä tarvinnut.

Siirtomaasuomen laulut ovat jatkaneet elämäänsä. Vielä tänä päivänäkin niitä kuunnellaan paljon esim. Spotifyn suoratoiston kautta.  Siirtomaasuomen laulujen kolmea albumia myytiin aikoinaan yhteensä 60 000 kappaletta. Kokonaisuuden henkinen arvo ymmärrettiin levyjen ilmestymisen aikana syrjäseuduilla, mutta myöhemmin valtakunnallisestikin sekä ruotsinsuomalaisten keskuudessa. 

Toimittaja Timo-Esa Tuuri kirjoitti vuonna 94 Etelä-Saimaa-lehdessä, että Alatalo on tehnyt NYKYAJAN MAAKUNTALAULUJA, joissa hän tulkitsi herkästi maalta muuttaneiden rakkautta kotiseutuunsa. Pohjalainen ei koskaan kiellä itseään ja hänen mielestään pohjalaiset ovat maan tärkeimmät henkilöt.  Varsinkin Ruotsissa suomalaisten siirtolaisten parissa monet Alatalon Siirtomaa-suomen lauluista kuten Kiiminkijoki,  11 virran maa ja Pohjoisen laulu ovat olleet hyvin pidettyjä. 

Kun kolmen levyn kokoelma Yhdentoista virran maa julkaistiin uudelleen masteroituna vuonna 2009, toimittaja Maarit Niiniluoto totesi, että SIIRTOMAASUOMEN LAULUT KUULUVAT 60–70-LUKUJEN KULTTUURIHISTORIAAN siinä missä Lapualaisooppera, Vanhan ylioppilastalon valtaus tai Reporadiokin. Kun Mikko Niskanen kuvasi Suomen murrosta elokuvissaan, Heikki Turunen kirjoissaan, Alatalo loi samasta asiasta Rinteen kanssa komean laulusarjan.                                  

Yhden hienoimmista analyyseista kirjoitti 2009 Aamulehden silloinen päätoimittaja Matti Apunen: MIKKO ALATALO ON ROCKIN KALLE PÄÄTALO. Hän laulaa pitkää kertomusta pohjoisen ihmisen sinnikkyydestä ja ohivirtaavasta  Alatalon varhaistuotanto on poikkeuksellisen ehjä kokonaisuus, murrosikäisen yhteiskunnan luokkakuva. Lauluista paistaa läpi maalainen työeetos ja eilen kaupunkiin muuttaneen nostalgia. Niissä kaihotaan maalaiselämän luonnollisuutta, ”käräjäkiviä”, joiden sijasta kaupungeissa kirjoitellaan vessan seiniin ja Facebookiin. Mutta paremmin ei mene maalle jääneilläkään. 

Kaleva-lehden politiikan toimittaja Antti Ervasti kirjoitti 2009, ETTÄ LAULUT POHJOIS-POHJANMAASTA JA YHTEISKUNNAN MURROKSESTA EIVÄT OLE VANHENTUNEET. Nämä laulut toteutettiin hienosti ja monipuolisesti. Välillä sovitukset pauhaavat jylhän sinfonisesti kuten laulussa Iso joki tulvii, kun taas 11 virran maa-eepoksessa ei tarvita kuin mies ja kitara.  

Kalevan toinen kriitikko Arto Kiuru kirjoitti jo vuonna 93, että ALATALON KOTISEUTULAULUISSA LOTISEE ELÄMÄN VIRTA. Alatalo on pettämättömän suomalainen laulaja, jota saattaa kuulla ruotsalaisella huoltoasemalla tai Pietarista kotiin rullaavalla bussimatkalla. 

Helsingin Sanomien Harri Uusitorppa kirjoitti 2009, että Alatalon päätyö on rajua rakennemurrosta havainnoiva kunnianhimoinen 11 virran maa. 

Siirtomaasuomi-kirjan yhdessä Paavo Kähkölän kanssa kirjoittanut Aku-Kimmo Ripatti kirjoitti jo vuonna 83: KÄYTTÖTAIKURI ALATALO LAULOI KIRJAAMME JATKO-OSAT. Me tarjosimme identiteettiruisketta tiedon kautta, Mikko tekee saman tunnevirityksellä. Mikko ja Harri ovat ehkä kansan Koskenniemiä. He ovat sosiologisia taiteilijoita. 

Iltasanomien Pasi Kostiainen kirjoitti 2009: Ihmisen ikävä toisen luo ja Ajolähtö vetoavat kuulijan tunteisiin, vaikka maalta kaupunkiin olisivat muuttaneet omat vanhemmat eikä kuulija itse. SIIRTOMAASUOMEN LAULUISTA TULI KLASSIKOITA. 

Suomen Kuvalehden Leena Sharma kirjoitti 2009: SIIRTOMAASUOMEN LAULUT EDUSTAVAT ALATALON KUNNIANHIMOISINTA TUOTANTOA. Laulut pureutuvat muuttoliikkeeseen ja maaseudun elämänmuodon kuolemaan – Ne ovat sellainen maaseudun fresko.

LOPUKSI Alatalo on välillä tehnyt vierailuja oman genrensä ulkopuolelle. Hän levytti yhdessä tamperelaisen rap-ryhmän Mansesterin kanssa biisin Tampere II. Sen videota katsottiin yli miljoona kertaa Youtubesta ja toistettiin neljä miljoonaa kertaa suoratoistoissa. Platina-levystään yhden kappaleen ryhmä lahjoitti myös Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikoselle.

Alatalon on esiintynyt muutenkin hänelle epätodennäköisissä paikoissa, mm. yhdessä Raskasta Iskelmää-bändin kanssa. Helsingin juhlaviikoilla huvilateltan lavalla hän lauloi Loveproge-tapahtumassa, jota kuratoi säveltäjä-basisti Lauri Porra. – Soittaessani Mikon ja Juicen yhteislevyllä ja kiertueella tutustuin heidän musiikkiinsa. Pyysin Mikkoa esittämään juhlaviikoille Tabula Rasaa (Alatalo aikoinaan tekstitti heille), Sylin, Anna mulle lovee ja Per Vers, runoilijan. Ne hän vetikin sitten komeasti, sanoi Porra. 

Jotain aivan muunlaista Alataloa odottanut yleisö yllättyi, Mikko esitteli jo monien unohtamaa rokkipuoltaan: raspikurkulla ja falsetti lähes yltä korkealla kuin 70-luvun alussa.

MEDIAVAIKUTTAJA JUSSI LÄHDE ARVELEE, ETTEIVÄT MONET YMMÄRRÄ, KUINKA MUSIKAALISESTI TAITAVA ALATALO ON. – HARVA SUOMALAISARTISTI PYSTYY LAULAMAAN PER VERSIN SÄVELKULUN. MIKKO OSASI SEN 23-VUOTIAANA, MUTTA BIISI TAITTUU EDELLEEN KOMEASTI.
LÄHTEEN MUKAAN SUOMALAISTEN ONGELMA ON MIKON KANSSA SE, ETTÄ HÄN TEKEE KAIKEN HELPON OLOISESTI JA HYMYILLEN.  – SYVÄLLISEN TAITEILIJAN PITÄISI KÄRSIÄ, SEKOILLA JA SITTEN SALAKAVALASTI KAUPALLISTAA TRAGEDIANSA. SIIHEN MUOTTIIN ALATALO EI SOVI.