P1013544 okCOITUS INT 50 REVIVAL

Vuonna 2023 tuli kuluneeksi 50 vuotta Juice Leskisen ja Coitus Intin debyyttialbumin julkaisusta.  Juhlavuottaan viettävän yhtyeen alkuperäisjäsenet  Pena Penninkilampi, Mikko Alatalo ja Harri Rinne (kuvassa oik. alh. Kuva ©Lauri Salo.) julkaisevat yhdessä Hauli Bros -yhtyeen kanssa 2. kesäkuuta juhlalevyn nimeltä Coitus Int 50 Revival. 

Kukapa olisi uskonut, millaisen mielenkiinnon Coituksen paluu on aiheuttanut: loppuunmyytyjä klubikeikkoja ja runsaasti ennakkotilauksia tribuutti-CD:stä ja vinyylituplasta! Jo pelkästään Juho Juntusen rock-rottakansi on aiheuttanut nostalgian väristyksiä ikirokkareille. Myös nuorempi yleisö on ollut kiinnostunut ’isiensä’ diggaamasta bändistä ja tribuuttikiertueesta. 

 cd kansiCoitus Int 50 Revival albumi sisältää uusia tulkintoja Juicen ja Coitus Intin kappaleista. ”Tämä juhlalevy on puhdasta Coitusta. 

Hauli Bros on soittanut uudet versiot vanhan liiton meiningillä, studiolivenä. Kitarapäällesoittoja ja kuoroja on toki vedetty päälle, mutta tietokoneita ei ole käytetty. Jopa jouset ovat elävien muusikoiden soittamia. Bändi on kunnioittanut alkuperäisversioita, kuitenkin joitakin juttuja päivittäen”, Alatalo kertoo.

Tribuuttilevyllä on kappaleita Coitus Intin albumeilta ”Juice Leskinen & Coitus Int” (1973) ja ”Per Vers, runoilija” (1974). 
Mukana on monia ikonisia biisejä, kuten ”Heinolassa Jyrää”, ”Zeppeliini”, ”Tulppaani”, ”Juankoski Here I Come”, ”Hengitä sisko”, ”Elämässä pitää olla runkkua”, ”Panomies”, ”Kuopio tanssii ja soi”, ”Hän hymyilee kuin lapsi” sekä kakkoslevyn nimikkokappale ”Per Vers, runoilija”. (Rottakuva ©Juho Juntunen.)

 cd takasivu”Juhlalevylle tuo aivan erityistä hohtoa se, että ikoninen sarjakuvataiteilija Juho Juntunen piirsi albumin nostalgisen kansikuvan. Näin juhlalevy noudattaa samaa, hienoa kuvallista perinnettä, jota moni diggaili jo 70-luvulla,” sanoo levynkannen tekijä Petri Nuutinen. 

Revival-albumi on kunnianosoitus Juicelle, jonka johdolla Coitus-miehet loivat suomenkielistä rokkia. Näihin 70-luvun biiseihin myös bändin jäsenillä oli oma osuutensa sovituksissa ja lauluissa, vaikka Juice olikin johtohahmo. 

2000-luvulla Hauli Bros. on tehnyt parikymmentä vuotta Coitus Int-nostalgiakeikkoja.


Kappaleet:

  1. Coitus Int Revival – Intro 2’26 Mikko Alatalo, kuoro
  2. Heinolassa jyrää 2’15 Juri Lindeman, Mikko, kuoro
  3. Zeppeliini 2’35 Juri, Mikko, kuoro
  4. Elämässä pitää olla runkkua 2’50 Pena Penninkilampi
  5. Sotilaspoika 2’42 Ari ’Selkä’ Pulkkinen
  6. Panomies 2’24 Juri, Kalle Alatalo, Pena, Mikko, Jammi Humalamäki
  7. Kuopio Tanssii ja soi 3’09 Juri
  8. Suihke kainaloon 1’27 Mikko, Pena, kuoro
  9. Valtatie 9 2’19 Kalle
  10. Per Vers 3’53 Mikko
  11. Tulppaani 2’50 Selkä
  12. Hän hymyilee kuin lapsi 2’49 Pena, Mikko
  13. Juankoski Here I Come 2’17 Juri
  14. Hän sammuu 3’05 Pena
  15. Hengitä, Sisko 3’24 Mikko
  16. Mari 3’48 Selkä, kuoro
  17. Rokkaan 1’51 Kalle
  18. Cuba Libre 2’38 Harri, kuoro
  19. Jeesus pelastaa 3’17 Juri, kuoro
  20. Odysseus 4’21 Pena, Mikko
  21. Imeläkivi 3’28 Juri, Mikko, Pena, Kalle, Mika Sundqvist
  22. Oo Raili 2’34 Selkä, Pena, kuoro
  23. Nonamen laulu 3’00 Mikko
  24. Tango Iloharjulla 1’56 Juha Hildén
  25. Löyly löi 2’28 Selkä
  26. Lähde takaisin 3’32 Mikko
  27. Leidi Leidi 1’42 Kalle
  28. Mikon esittely Juicesta vuodelta 1972 1’26

ALRCD 057  ALRLP 056