Kiiminkijoki
Kiiminkijoki, se aina vain virtaa,
kuin ihmisen elämä merensä tavoittaen.
Kiiminkijoki, se suolammesta alkaa;
pienestä lähtee myös taival ihmisen.
Jumala maaseudun loi, ihminen kaupungin.
Ei enää käräjäkiville palata takaisin.
Ennen ihmiset täälläkin puhuivat toisilleen,
nyt ne Tukholman metrojen seinille kirjoittelee.
Kiiminkijoki, sun rannoilta lähti ensin tytöt,
sitten pojat kuin varpuset.
Kiiminkijoki, ne kahlita tahtoo sinutkin,
niin kuin rantojen ihmiset.
Maa, älä poikias potki.
Nyt on hyviä poikia, kun vain pystyssä päin elää vapaina.
Maa, älä tyttöjäs kolhi.
Ne on kunnon ihmisiä,
kun vain maailman myllyssä säilyvät ehjinä.
Kiiminkijoki, mä mieheksi kasvoin,
kun peninkulmat kouluun kiersin sun tulvasi voimaa.
Kiiminkijoki, mä lopetan laulun,
kun kauneudesta liian vanha oon unelmoimaan.
Näin maailman joet ja kaupungit, tanssin kapakat, sillatkin.
Kuinka lapsuuden joen silti mä unohtaisin?
Muistan, kun sorretun voimaa joi jätkät nuo rannoillas,
ja kuinka tukkisumat kolkutti sun nielujas.
Mutta joki vain virtaa, punoo koskien pirtaa.
Ne monilta kasvot vei, monilta maan.
Kiiminkijoki, on vaikea saada enää ihmiset korven elämään uskomaan.
Kiiminkijoki, kun kitara painaa,
sun suvanto maailman hakkuuaukiot peittää.
Kiiminkijoki, kun saa viimeinen sointu,
te voitte miehen ja soittimen tuhkat joen syliin heittää.