MIKKO ALATALO
Kantri – hieno harrastus ja suuri rakkaus

Mikko Alatalo tutustui kantrimusiikkiin 60-luvun lopulla, kun hän lukiolaispoikana sai vierailla muutaman kesäviikon Texasissa. Se oli rakkautta ensi kuulemalla. Hän ihastui mm. western swingiin, Amerikan ’Dallapen’ Bob Wills & Texas Playboysien tyyliin. Kun Mikko asui Kiimingissä lähellä Haaparantaa, hän rakensi isänsä kanssa pitkän antennin ja kuunteli Ruotsin radiota. Sieltä tuli paitsi rokkia myös kantria.

Folk-innostuksen vallassa Mikko veti Kiimingin keskikoulussa hootenanny-klubia kuusikymmenluvulla. Hän tilasi sitten lukioaikaan USA:sta folk- lehtiä, joissa oli mukana myös äänilevyjä. Paitsi folkia niissä oli runsaasti myös bluegrass-musiikkia. 70-luvulla Mikko tapasi bluegrass-musiikkia harrastavan Vanha Isäntä-yhtyeen. He levyttivät yhdessä Lättahattubluesin aitoon sinisten ruohojen tyyliin.
Alatalo innostui kantrista niin paljon, että opetteli nuoruusvuosinaan soittamaan kitaran lisäksi huuliharppua, viulua, banjoa, haitaria ja slide-kitaraa. Coitus Intin levyillä Mikko sitten soitti kaikkia näitä soittimia. Kantri kuuluu myös monilla Alatalon levyillä neljän vuosikymmenen aikana. Siitä on ohessa lista. Mutta vasta 2001 Mikko teki Kantri I:n, levyn, jonka omien sanojensa mukaan olisi toivonut tekevän jo aiemmin. Albumi oli 20 laulun kokoelma kantrin eri tyylejä: western swingiä, kantrirockia, bluegrassia, tex-mexiä ja jopa cajun-sävyjä. Alatalo ja Rinne tekivät 16 uutta kantribiisiä ja käänsivät neljä jenkkiklassikkoa: kaksi Alan Jacksonin biisiä sekä Asleep at the wheel -yhtyeen luvalla kaksi western swing -juttua. Ja levy soitettiin nimenomaan oikeilla kantrisoittimilla kuten banjo, mandoliini, viulu, dobro ja pedal steel-kitara. ’Siis soittimilla, jotka saavat radioiden musiikkipäälliköille lähinnä ihottuman, mutta siitä viis’, sanoi lauluntekijä. ’Suomen kansa rakastaa kantria, mutta ei tiedä sitä’, totesi Mikko. Vertauksena vain, Mikko kävi Eskilstunassa 2011 Alan Jacksonin konsertissa. ’Siellä oli 10 000 lännenmusiikin ystävää ja enemmän vanhoja amerikanrautoja kuin Havannassa.’ Suomessa moni kuulleessaan sanan ’kantri’, vääntää ironisen hymyn, koska eivät tiedä paremmin. Viis siitä. Levy-yhtiöt eivät koske tikullakaan kantriin. Viis siitäkin. ’Kantri on minulle kallis hobby, monella muotoa’, sanoo maalaispoika.’Sitä paitsi parhaat tarinat ja kitaristit ovat nykyään kantrissa’. Mutta kuinka ollakaan, Kantriykköseltä irrotettu single ’Vielä maalaispoika oon’ nousi radiolistoille. Biisihän on kunnianosoitus kantrin suurille kitarataitureille Chet Atkinsille ja Albert Leelle. "Suomi-licksit" taikoi kitarastaan Heikki Markkula. Vannomatta paras.
Tammikuussa 2001 biisi oli Radio Suomen soitetuimpia. Paikallisradiot valitsivat pitkäsoiton kuukauden levyksi. Muusikot ja musiikkialan ihmiset kehuivat levyä.  Arvostelumenestys tuli yllättäen, monen vuoden pakertamisen jälkeen. Albumi myös myi aika hyvin, kantrilevyksi eli muutamia tuhansia.

Alatalo on ollut USA:ssa pidempiäkin aikoja. Hän opiskeli San Francisco State Universityssä 80-luvun puolivälissä tiedostusopin kursseilla. Mutta aina hän on palannut Nashvilleen, useita kertoja. Vuonna 1998 Alatalo teki toimittaja Pentti Teräväisen kanssa viisiosaisen radio-ohjelmasarjan suuren lännen musiikista. Tuo ohjelmasarja tuli ulos noin 30 paikallisradiossa. Kaverukset vierailivat Texasissa, Tennesseen Nashvillessä ja Memphisissä, legendaarisella Sun Studiolla ja Elviksen Gracelandissa. New Orleansin cajun-katu Bourbon Street oli viimeinen etappi. Rakkaus americanaan on ollut Alatalolla silloinkin, kun USA sinänsä ei ole ollut Euroopassa suuressa suosiossa.

Alatalon toinen kantrilevy ’Kaikki sitä tekevät mielellään’ ilmestyi 2007. Alatalo tapasi Amerikoissa asuneen kantrimies Henry Riihimäen Pohjanmaalla jossain kantrikonsertissa. Hän innostui Henryn biisistä Everybody’s doin’ it. Biisi kertoo kantritanssista, mutta Mikko teki suomitekstin Harrin kanssa luovasti soveltain. ’Kakkoslevy oli tähtäimessä aina vuodesta 2001, jolloin tein kantri ykkösen. Monet kantrin harrastajat toivoivat lisää.’ Väliin tulivat levyprojektit Juicen kanssa. Mutta sitten Alatalo riimitteli parikymmentä kantribiisiä, suuren osan Harri Rinteen kanssa. Mukana oli taas myös pari Alan Jackson-käännösbiisiä.
Albumilla oli kantrirokkia, balladeja, bluegrassia, ja tietenkin western swingiä. ’En tiedä,  onko nykypäivänä  enää tilaa sanomallisille lauluille’, sanoo Harri Rinne: ’Mutta turha tehdä enää tässä iässä tyhjänpäiväisiä tekstejä. Niissä täytyy olla joku viesti ihmisille.’ ’Kyllä näissä biiseissä on myös itse elettyä elämää’ tunnusti Alatalo.
 Ei kahta ilman kolmatta. Meni muutama vuosi ennen kuin Alatalo pääsi kolmannen kantrilevyn tekoon. 14 vuoden urakka kantri-trilogiasta on valmistui 2013. Bonuslevyllä on Kantri 1:n ja 2:n parhaita. Alatalo halusi levyille erilaisia americanan tyylilajeja, joista kaikista sanoo pitävänsä.

’Esikuvina Harri Rinteen ja minun peruskantreissa ovat aikoinaan olleet ’outlaw’- miehet Nelson, Jennings, Kristofferson ja Cash sekä Bobby Bare, Buck Owens , Hoyt Axton (jonka keikkabussissa istui L.A:ssä hänen kanssaan iltaa 1978) ja jopa hullu David Allen Coe. Mutta Alatalo sanoo myös kuunnelleensa täysin häpeilemättä kitarakuningas Chet Atkinsin tuottamaa Nashville-viihdekantria (joidenkin mielestä limakantria). Nykytekijöistä Mikkoa innostavat mm. Alan Jackson, Marty Stuart, Allison Kraus, Dwight Yoakam, eläkeläinen Garth Brooks, Keith Urban, Martina McBride, Kenny Chesney, Tim McGraw, Rodney Crowell, Jac Brown sekä kitaravirtuoosit Brad Paisley, Vince Gill, Brent Mason ja Albert Lee. ’Monia muita artisteja olen kuullut mm. Oprylandissa, Billy Bob’sissa ja Bourbon Streetillä, mutta listasta tulisi liian pitkä’, Mikko sanoo. ’Ja kantri ei katso ikää: muutama vuosi sitten näin kahdeksankymppisen Loretta Lynnin voimissaan Torontossa.’

Western swing löi Alatalon tajuntaan lopullisesti, kun hän kuuli Asleep at the Wheel-bändiä legendaarisessa Palomino-klubissa 80-luvun alussa. Siksi tätä lajia on useita kappaleita Alatalon kantrilevyillä. Mikko tapasi muutama vuosi sitten Nashvillessä Asleep at the Wheel-laulajan Ray Bensonin ja antoi tälle kantrilevynsä. Hän pyysi anteeksi, että olimme Suomessa kopioneet Wheelin hienoja viulu-saksofoni-pedal steel-sovituksia.’ Ray totesi: ’Ei se mitään. Me olemme kopioineet ne Texas Playboyseilta.’

Vie mut takas Ouluun-biisin (Take me back to Tulsa) Mikko levytti Pispala Cowboys’ien kanssa. Vierailevana solistina oli Amerikan lahja Tampereen musiikkielämälle Joe Westich. Parilla New Orleansin reissulla iski pispalalaisen tajuntaan valkoisten cajun ja mustien zydeco. Suistomusaa edusti Mikon kolmoskantrilevyllä yksirivisen kreolihaitarin mestari Jarkko Helin ryhmineen. Tex-mexiä kaksirivisine haitareineen soitti Suomen ’Flaco Jimenez’ Veli-Matti Järvenpää. Ken on juonut Margaritan jossakin Jimmy Buffetin kapakoista, haluaa mukaan myös calypso-vaikutteita tai kenties Zac Brownin tyyliin. Siitä osoituksena oli biisi Uusi allakka. Jussi Syren ja Groundbreakers ovat Suomi-bluegrassin uranuurtajia. Mikko on ylpeä, että on saanut heidän kanssa levyttää unohtumattomia kappaleita Bill Monroen hengessä. Olen levyttänyt heidän kanssaan mm. legendaarisen Bill Monroen (mm. Blue Moon of Kentuckyn nimellä Lompolon kuu sekä biisin Heavy Traffic Ahead. Sen suomennos Keikkamiehen tie on kunnianosoitus vanhoille lavojen kuninkaille. 60-luvun kingit Grön, Taipale ja Allan innostuivat antamaan heille omistetulle tribuutilleen jopa omat äänensä. Esko Rahkosen ääni oli myös postuumisti ja omaisten luvalla mukana. Kerrankin tämä miljoonien kilometrien kvartetti oli samalla levyllä sitten Topi Kärjen päivien! Groundbreakersien kanssa Alatalo teki myös käännöksen vanhasta jenkkilaulusta Kuinkahan mun kotiväki voi? Laulu on edelleen ajankohtainen. Muuttoliikkeen mukana monet kaupunkeihin valuneet maalaispojat ja -tytöt kantavat huolta siitä, kuinka äitimuori tai isäpappa siellä tyhjenevässä kotikylässä pärjää.

Vierailevina solisteina ovat olleet Alatalon kantrilevyillä mm. Suomi-kantrin isä Jussi Raittinen, joka levytti jo aikoinaan Nashvillessa Mikon rallin Mannaa sataa. Jussin kantriohjelmia Mikko kuunteli nuorena radiosta ja ne olivat todellisia kantrikouluja. Kiitos sinne pilven päälle Freukkareiden outlaw-mies Pekka Myllykoskelle, hän lauloi dueton Kaupunkicowboy Mikon kanssa. Kiitokset myös hevoskuiskaaja Kari Vepsä, rekkamies Matti Esko, reissumies Simo Silmu, viuluvirtuoosi Janne Viksten sekä liha- ja perunamies Heikki Kinnunen. Kiitos Jukka ’Paisley’ Harju, Olli Haavisto, Kukka Lehto, Antti Heerman, Janne Viksten, Veli-Matti Järvenpää, oma poika Kalle, Hessu Markkula, Anssi Nykänen, Roope Hurmalainen, Tommi Rautiainen, Masi Luoma, Jammi Humalamäki, Petri Nuutinen, Olli Harala, Pena Penninkilampi ja monet muut. Mika Sundqvistilla on suuri rooli äänittämisestä ja niin monesta asiasta Mikon kantri- levyjen suhteen. Kiitos Juuso Nordlund myös äänityksestä. Mikko kiittää myös vaimoansa Seijaa sitkeydestä (rouva: mitä sinä siellä studiossa asut, kun ei sitä kantria kukaan Suomessa diggaa…’) Hän kiittää, että vaimo silti ymmärtää: man’s got to do what man’s got to do. Ja totta kai Rinteen Harri on ollut monissa kantrilauluissa mukana tekemässä tekstejä. Alatalo sanoo: ’Suomi-kantria olen tehnyt rakkaudesta country & western-musiikkiin suomalaiseen maisemaan ja kieleen sovitettuna, maaseudulta ja pohjoisesta.’ Harri Rinne kertoo kumppanistaan: ’Itse asiassa, eihän Alatalon tarvitsisi tehdä levyjä enää ollenkaan. Keikoilla vanhat hitit purevat ja jengi laulaa niitä.  Mutta kun on halu ja hulluus, pitää tehdä aina vaan myös uutta musiikkia. Ja kantri on hyvä genre aikuiselle miehelle!’