"Viimeinen lehmipoika" v. 1978
Hannelore- Aamuyön kahvit
- Banana split
- Neptunussilmät
- Young girl
- Pequena
- Hyvästi, Mona
- Täältä tulee beibi
- Yönsäde
- Ehdoton Maria
- Älä yhtään pelkää
- Viimeinen lehmipoika
1978
LRLP 264
Harri Rinne oli kirjoitellut jo vuosia erilaisia rakkausrunoja ja lauluideoita pöytälaatikkoon. Niistä aineksista kumppanukset Alatalo - Rinne väänsivät laulut albumiin "Viimeinen lehmipoika". Levyn upean kansikuvan oli kannentekijä Ben Kaila ja Timo Kelaranta löysivät Pariisista kirpputorilta.
Albumi jäi täysin huomiotta, olisikohan Suomeen koittanut uuden aallon ja punkin aika. Nuorisoa eivät kiinnostaneet sofistikoidut rakkauslaulut, enemmänkin kapina Pelle Miljoonan tyyliin. Kuitenkin albumi sisältää muutamia todellisia helmiä. Pojat tekivät selvästi liian kypsiä, liian aikuisia biisejä nuorisolle.
"Hyvästi Mona" on koskettava tarina luopumisen tuskasta. Alatalo - Rinne olivat myös Espanja-faneja –siitä seurauksena osittain espanjankielinen "Pequeña", joka on jäänyt elämään. Eagles-tyyppisen kitarasoolon soittaa Heikki Silvennoinen. Tiettävästi Suomen ensimmäinen texmex-levytys on tällä albumilla. "Älä yhtään pelkää"-biisissä haitaria soitti Pedro Hietanen, kun Mikko oli ensin soittanut hänelle Ry Cooderin "Chicken Skin Musicilta" Flaco Jimenezin soittoa.
Levyllä soitti Mikon kokoama bändi Coitus Inc. (ei siis Int.). Silvennoinen - Nordlund - Aronen vahvistettuna Sinisalolla. Itse bändi eli kesästä 1977 uuden vuoden aattoon 1978. Mikko yritti istua kosketinsoitinten taakse yhdeksi bändin muusikoksi. Se ei onnistunut. Fanien odotukset olivat jotain muuta kuin artistin intohimot tosimuusikoksi.
|
Coitus Inc. oli Mikon yritys olla yksi bändin jäsenistä. Bändi teki yhden pitkäsoiton: "Viimeinen Lehmipoika" ja kiersi keikoilla puolitoista vuotta v. 1977-1978. Vas. Heikki Silvennoinen, Juuso Nordlund, Juke Aronen ja Mikko Alatalo. |
Muutenkin aika oli popmaailmassa muuttunut. Oli punkkarit ja oli diinarit. Helsingin kulttuuritalolla Coitus Inc:n viimeisellä keikalla Alatalo pitkätukkaisine "hämysoittajineen" sai tuta ajan hengen: kymmenkunta rasvatukkaista diinaria pyllisti bändille paljaat takapuolensa. Tytöt vielä kutakuinkin diggasivat söpöä laulajaa.
"Viimeinen lehmipoika" on kaunis muisto tuosta tylystä ajasta, jolloin Alatalon nimi "karvapäägallerioissa" oli tippunut ja levy-yhtiökin teki kuolinkouristuksia. Loven konkurssin myötä v. 1978 yksi episodi Suomen hienointa ja kokeilevinta historiaa oli takanapäin. Hurriganes, Juice ja Mikko siirtyivät Finnscandialle, suuren kotimaisten "kaupallisen" levydynastian listoille. Sekin konserni sittemmin siirtyi 1990-luvun suuren laman aikana muiden lailla kansainväliseen omistukseen. Mikon oli aika siirtyä teinitähteydestä miesten hommiin. |
