Eräille musiikki-ihmisille oli kuitenkin muodostunut varsin pinttyneet käsitykset Alatalosta. Kun tämä varsin mallikkaasti tulkitsi bluestaiturin tavoin albumin nimibiisiä "Levyraadissa" totesi joku "rock-tyttönen", ettei Alatalo SAA laulaa bluesia. Ei saa laulaa, koska on "rikoo"-mies, kuplettilaulaja. Näin pitkälle oli tultu. Oli määrätty, kuka saa laulaa mitäkin. Jokaiselle oli määrätty rooli.

Se, että Alatalo ei ole suostunut yhteen rooliin, on ärsyttänyt monia. Kuplettilaulaja, lastenlaulaja, yhteiskuntakriitikko, rakkauslaulujen tulkki, yhteislaulattaja, tv-toimittaja, free lance-reportaasien tekijä, hiihtomies. Mikä tämä tällainen joka paikkaan nokkansa pistävä "besserwisser" oikein on? Miksei se voi pysyä lestissään? "Täytyy muistaa, että me olemme Suomessa. Jollekin on varattu kansakunnan juopon paikka, jollekin naapurinpojan. Sitä ei saisi rikkoa" kummastelee laulaja itse. "Tämä on pienen pers’läpi maan ongelma!"

 

 

"Yö alkaa yhdeltätoista" on varsin mukiinmenevä kokoelma rakkauslauluja ja etenkin kiinnostavia duettoja. Anna Hanskin, Topi Sorsakosken, Harri Marstion ja Matti Heinivahon kanssa tehtiin tavallaan historiaa. Mikko on näiden eri genreä olevien artistien yhdistävä lenkki, niin kuin on ollut kymmenille artisteille "Tammerkosken sillalla" -ohjelmassa. Sekin on jotain.

 

Parhaiten albumilta jäivät mieleen Marstion kanssa laulettu "Bodattujen sielujen talo" ja Heinivahon hienosti vibrafonisooloilla kuorruttama "Et voi syödä kakkua"- biisi. Tunnelmaltaan vahva oli myös rakkauslaulu "Tavallinen suomalainen tyttö", jota eräs feministitoimittaja soitti radiossa varoittavana esimerkkinä. "Pääasia, että biisi herättää tunteita" totesi lauluntekijä itse.